Teksti tulee olemaan sekava, koska ajatukset hyppii ja lopputulos on sen mukainen.

Mulla on taas huonompi vaihe menossa elämässä. Olin hetken töissä kotipalvelussa, mutta se ei ollut todellakaan mun juttu. Väsyin siellä pahasti ja mun hermot hajosi lopullisesti. Mulla on ollut uniongelmia koko elämän ajan. Kesällä lääkäri on viimeksi maininnut saikusta, mutta mielestäni en sitä tarvinnut. Olisi varmaan kannattanut vaan ottaa se saakelin saikku vastaan. No enpä mä ole töissä ollutkaan kesän jälkeen. Kotipalvelu työ repäisi mut kerrasta pimeyteen. Se oli viimeinen niitti tähän arkkuun. Olin tossa alkuvuonna reissaamassa ja olin sielläkin jo aika väsynyt. Kotona aloitekyky alkoi hiljalleen katoamaan ja pian väsymys oli jatkuvaa, mutta unta ei tullut kunnolla. Perus aamuyön tunneilla nukahtaminen ja puolenpäivän jälkeen herääminen alkoi taas entistä enemmän syömään pientä ihmistä. Unettomuus hajottaa mieltä ja kroppaa rajusti. Uni on aivoille elinehto, joten voi vaan kuvitella mitä se tekee keholle ja mielelle, kun vuosikausia jatkuu tällainen oravanpyörä. On kauheaa paskaa huomata, että kaikki alkaa taas murenee ja terveydentila heikkenemään. Romahtaminen tähän tilaan tapahtui lopulta viikossa. Mieli oli mustaa ja sisältä kumpuava viha oli saanut vallan.

Onhan mulla ollut ongelmia jo pidemmän aikaan. Sasun kanssa ollessani ilmassa oli merkkejä tulevasta. Olin aina vihainen ja mustasukkainen ja ties mitä kaikkea. Tarkoituksellisesti työnsin toista pois läheltäni. En olisi halunnut satuttaa toista kiukkuamisellani, mutta näin kuitenkin tapahtui. Olisin vain halunnut olla yksin ja suojella näin ihmisiä lähelläni. Eihän tämä oikea tapa ole, mutta näin mieleni toimii ja niin se toimii edelleenkin. Onneksi välit Sasuun ovat hyvät. Kirjoittelemme ajoittain ja käymme joskus kahvilla. Nyt emme ole hetkeen nähneet, mutta toivottavasti näemme tulevaisuudessa. Niin ja takaisin asiaan. Mulla on nyt ollut uniongelmien lisäksi kaikkia vanhoja tuttuja oireita. Itsetunto on huono ja itseinho on valtava. Ahdistaa henkisesti jatkuvasti. Itken taas enemmän kuin laki sallii. Tunteiden käsitteleminen on taas muuttunut ongelmaksi. Lähinnä vihanhallinnan kanssa on ongelmia. Hermot menee alta nanosekunnin. Sisällä on vihaa, raivoa ja pahaa oloa. Kiihdyn ja menetän malttini. Joudun keräilemään ja rauhoittelemaan itseäni. Joskus Niki joutuu puhumalla ja fyysisellä kosketuksella rauhoittamaan mua. Kun olen raivon tai pahanolon kourissa, on kosketus silkkaa tuskaa. Se sattuu ja kuumat kyyneleet vain valuvat silmistä. Yleensä Niki saa mut rauhoittumaan kun vain pääsee mun lähelle.

Mulla on korkeat suojamuurit jotka suojelevat ja ne nousevat tunteiden vuoristoradassa ylös. Torjun ihmisen ja haluan vain vetäytyä omiin oloihin. Niki tietääkin että tarvitsen paljon omaa aikaa jotta rauhoitun ja saan itseni kasaan. Joskus on vain helpompaa antaa pölyn laskeutua ja antaa hieman aikaa. Pyytelen sitten anteeksi ja harmittelen tilannetta jonka taas kerran olen itse aiheuttanut. Miksi on niin helvetin vaikeaa olla hyvä ihminen? Viha on nykyään ihan omaa luokkaansa. Saa jo tosissaan pidätellä itseään etten sekoa vaikka kaupassa totaalisesti, kun joku urpoilee tai vaikka sattuu nyt ihan vain katsomaan mua muka oudosti tms. Voisin sillä saatanan punaisella sekunnilla repiä joltain urpolta pään irti. No vähintäänkin huutaa ja räyhätä että mikä vittu sun ongelma on, suksi nyt vittuun. Ongelma taitaa kuitenkin olla mussa itsessä, harvemmin muissa. Välillä tärisen ja kihisen kiukusta. Joskus on pakko aiheuttaa pientä kipua itselle jotta on helpompi käsitellä vaikeita tunteita. Painan kynnet lähes ihosta läpi. Revin kynnet verille. Syön sormista nahkat niin pahasti, että ne näyttävät aivan järkyttäviltä. Verta valuu ja sormet ovat kipeät useamman päivän. Niin tyhmää ja kivuliasta mutta samalla niin nautinnollista. Tuskaa ja kipua on helpompi käsitellä kuin muita tunteita. Olen alkanut myös kritisoimaan Nikiä ja hänen vaimoaan Saanaa. Kannan huolta heidän suhteestaan kun itse haluaisin joitain asioita heidän suhteestaan korjata. Heillä on omat näkemyksensä ja ne eivät aina kohtaa omieni kanssa. Puutun myön Saanan ja Teron suhteeseen sanallisesti. Kuka vittu mä olen sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Mitä heidän tulisi tuntea ja vaatia. En osaa hoitaa edes omaa elämääni, saati sitten toisten. Jippajei.

No mutta niin. Mä olen tällä hetkellä saikulla, ollut jo kohta kaksi kuukautta. Tulen tarvitsemaan vielä ainakin puolivuotta saikkua, että kykenen hillitsemään itseni ja suoriutumaan sosiaalisista tilanteista ilman, että saan aikaiseksi ruumiita. Tällä hetkellä saan sairauspäivärahaa ja toimeentulotukea jolla saan maksettua vuokran ja elämisen ylipäänsä. Saikulle jääminen on kova pala vaikkakin viisain ratkaisu. Saikku tietää miljoonan asian hoitamista. Lääkärissä, Te-toimistossa ja sossussa käyntiä ainakin noin alkuun. Hakemuksia pitää täyttää ja tehdä sinne ja tänne. Erilaisia liitteitä täytyy lähettää Kelaan jne. Lista tuntuu olevan loputon. On paljon helpompaa sinnitellä töissä kuin "joutua" saikulle. Tässä yhteiskunnassa ihminen ei kerkiä missään välissä toipua, kun vaadittavia asioita on niin paljon. Tee sitä ja tee tätä. Hommaa sellainen lähete ja tällainen lausunto lääkäriltä. Jo pelkästään lääkäriin ajan saaminen on oma taiteenlajinsa. Sua pompotellaa ihmiseltä ihmiselle ja usko alkaa loppumaan. Tuskin olen näiden ongelmien kanssa yksin.

En toivonut burnoutia mutta sen sain, TAAS. Aika on väärä, vaikka tuskin se on koskaan oikea. Nyt se ei olisi kuitenkaan ollut suotavaa. Nyt tulee tapahtumaan muutenkin paljon muutoksia ja mun romahtaminen ei auta asiaa. Kaikkien elämä vaikeutuu. Jeij, hyvä minä. Fuck. Säälittää että Niki saa paskaa niskaansa multa. Valitan ja kiukkuan. Olen eksyksissä ja kauhuissani. Miten kaikki tulee järjestymään ja mitä se vaatii. Meneekö mulla suhde katolleen tämän kaiken takia. Mielessä ilkkuu pieni demoni joka huutelee että ansaitsen tämän, ansaitsen tämän kaiken paskan. Mä en ansaitse Nikiä, en ole hänen arvoisensa. Mun kuuluu olla yksin. Erakko ja unohdettu. En tiedä mistä helvetistä tää ajatus kumpuaa, mistä se on saanut alkunsa ja mihin se tulee vielä johtamaan. Onneksi Niki on sanut, ettei hän lähde luotana vaikka kuinka koittaisin häntä karkottaa luotani. Onneksi hän on niin vahva ja ymmärtää, että torjumiseni takana on oikeasti avunhuuto. Huudan äänettömästi, että tarvitsen sua, älä lähde luotani, rakastan sua.