Työt stressaa enemmän ja vähemmän. Haluaisin, että joskus asiat olisivat Suomessa paremmin. Olisi tarpeeksi hoitajia, ettei tarvitsisi aina kiirehtiä. Vanhukset ovat jo valmiiksi surullisia ja yksinäisiä ja siihen päälle hoitajien kiire, niin eihän se mukavaa ole. Vaikka joskus manaankin työtäni, niin sitä kaikesta huolimatta rakastan. Vanhukset ovat kokeneet elämässään niin paljon, on ollut sotia ja ankeita aikoja. Nyt kun huonot ajat ovat takana päin, olisi hienoa suoda heille kiireetöntä aikaa, hyvä mieli ja turvallisuuden tunne. Kunnioittaa heitä yksilöinä ja antaa heille arvokas ja mahdollisimman hyvä loppuelämänä.

Jokaisessa työpaikassa on resursivaje. Mutta mikä helvetin syy resurssit ovat? Ihmiset kärsivät ja se on huutava vääryys. Päättäjät, johtajat ja esimiehet eivät välitä. Eivät he kyllä ymmärräkään. Miten he edes voisivat, kun eivät ole olleet itse hoitotyössä ja nähneet sitä todellisuutta. Kuinka hommat ovat raskaita ja vaativat useasti juurikin sitä aikaa sekä enemmän, kun yhden hoitajan avun. Nykyisessä työpaikassani iltavuorossa on kaksi hoitajaa ja kolmetoista asukasta. Jos ja kun ihminen on huono kuntoinen, ei yksi hoitaja saa pakolla siirrettyä yksin kookasta vanhusta. Vielä jos mukaan tulee esimerkiksi toispuolihalvaus sekä asukkaan omien voimavarojen heikkous, on yhdellä hoitajalla aika urakka liikutella asukasta ihan jo pelkästään vuoteessa, saati sitten, jos täytyisi käydä vessassa tai suihkussa. Jokainen päättäjä saisi tulla itse kokeilemaan mitä se työ oikeasti on. Ei se ole kellosta katsottu viisi minuuttia ja heippa, vaan monesti aikaa vain menee. Joskus aikataulu on totaalisesti päin persettä ja joudut lähtemään ja surullinen ja yskinäinen vanhus katsoo sua koiranpentu ilmeellä ja kysyy, joko sinä nyt menet. Minulla on niin kovin yksinäistä täällä. Se riipaisee joka kerta sydämestä!

Tuolla työpaikassa asiat ovat huonosti monella tapaa. Lupauduin suullisesti, että olisin käytettävissä elokuuhun saakka, mutta en kykene olemaan tuollaisessa paikassa, jossa vanhuksia kohdellaan näin huonosti. Vaipat vaihdetaan harvakseltaan, asentohoitoa ei paljoa keritä toteuttaa, asukkaista osa olisi syötettäviä, mutta kiireen vuoksi he koittavat syödä yksin, siinä useasti onnistumatta tai motivaatio on hukassa, koska tietää, kuinka hankalaa ja aikaa vievää syöminen on ja ei siksi monesti jaksa enää edes yrittää. Vanhus ns. luovuttaa. Ymmärtäähän sen. Jos muutenkin jo väsynyt ja sairas vanhus laitetaan vielä viimeisillä voimillaan syömään, niin se on sääli. Toki kuntouttavalla työotteella asian voisi osittain tehdä niin, että asukas syö itse minkä jaksaa ja sitten hoitaja auttaa. Toinen vaihtoehto, että asukas yrittää syödä vaikka lounaan itse ja jos ei onnistu ja hoitajilla on kiire, voisi päivällisellä auttaa, jos vaan kerkiää, mutta tässä tapauksessa, jos vanhus ei ole syönyt lounasta, olisi hyvä saada syötyä päivällinen ja näin turvata vanhuksen ravinnon ja nesteen saanti. suurimpaa osaa hoitajista ärsyttää valittavat vanhukset. Mutta kai ne vanhukset valittaa, kun asiat ovat huonosti. Kyllä minäkin valittaisin. Etkö sinäkin valittaisi? Kiire, resurssit, tai "se on jo niin vanha, ettei siihen kannata aikaa ja vaivaa nähdä" tai mikään muukaan seikka ei saa olla SYY! Asioille tulisi jossitelun ja muttien sijaan tehtävä oikeasti jotain. Tällä menolla oma vanhuutesi tulee olemaan ankeaa, jos se nyt jo alkaa oleen tällä mallilla. Nyt myös tulee yhä useammin vastaan nuoria opiskelijoita, joita ei yhtään kiinnosta opiskelu ja esimerkiksi harjoittelujaksolla ei tehdä mitään. He lähinnä istuvat kännykkä kädessä ja heitä saa vetää perässä, kuin pikku kakaroita. Argh. Tätä en halua enempää edes ajatella, ettei vitutus kasva potenssiin miljardi.

Jos sinä menet lähes mihin vaan, niin haluathan sinäkin hyvää palvelua. Hotellissa haluat, että henkilökuntaa on tarpeeksi ja saat hyvää ja kiireetöntä palvelua. Toiveesi huomioidaan ja sinulle tarjotaan parasta. Ravintolassa haluat varmasti, että tarjoilija on hyväntuulinen ja aidosti kiinnostunut sinusta ja ottaa esimerkiksi mahdolliset allergiasi huomioon, eikä sano vain, ettei näissä luultavasti ole mitään ja sen seurauksena saat analylaktisen sokin ja se on vakava asia. 

Päässäni pyörii vain kysymys, miten asiat ovat voineet mennä tähän pisteeseen? Riittääkö syyksi vain se resurssivaje? Tai, että resurssi määrä on aivan hyvä, joka siis toisin sanoen tarkoittaa sitä, että säästö syistä ei pystytä palkkamaan lisää hoitajia. Kaikessa säästetään, mutta säästetäänkö nyt hieman väärässä paikassa? Jokaisen ihmisen elämä tulisi olla elämisen arvoista, ei tällaista johon se nyt on mennyt. Jokainen saa itse miettiä miltä tämä kaikki tuntuu vanhuksen näkökulmasta. Miltä se tuntuu sinusta hoitajana? Miltä se tuntuisi, jos sinun lähimmäisesi olisi kyseessä tai sinä itse? Katselet yksin surullisena huoneesi kattoa ja mitään ei tapahdu. Sinä vain olet ja odotat, että hoitaja tulee käymään ja juttelee sinulle. Saat hetken huomiota, mutta pian ennen kuin huomaatkaan, hän on jo lähtenyt ja olet taas yksin huoneessasi. Kello seinällä tikittää äänekkäästi, sekuntit, minuutit, tunnit.. aika matelee tuskallisen hitaasti.. näin vuorokaudet, viikot ja kuukaudet vaihtuvat, mutta sinä vain makaat ja olet vankina omassa kehossasi, omassa vuoteessasi, etkä pääse mihinkään. Onko tämä oikein? Onko tämä ihmisarvoista elämää? Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että EI OLE! Tällaisia mietteitä tänään. Parempia aikoja odotellessa.