Mulla on jo pidempään ollu ongelmia parisuhderintamalla. Mies teki sellaisen ratkaisun, että meinas ottaa ja lähteä. Jotain muitakin suunnitelmia oli jo tehnyt, mutta siitä ei sen enempää. Ero ei olisi tullut yllätyksenä. Päädyttiin kuitenkin vielä yrittämään uudelleen. Mulle luottamus on todella tärkeää ja tällaisen tempauksen jälkeen on vaikea luottaa ja uskoa toiseen. Usko omaan itseenkin on koetuksella. 

Olen päättänyt etten enää nykyisin anna uutta mahdollisuutta jos toinen pettää, kohtelee huonosti tai muuten parisuhteessa on jotain pitkäaikaisia ongelmia ja sen seurauksena parisuhde alkaa kärsimään ja kumpikaan ei ole enää onnellinen. Päädyin kuitenkin "antamaan" anteeksi sen, että toinen meinasi jättää mut. Mies ei ole pettänyt tai mitään sellaista vääryyttä ei ole tapahtunut. Enkä ole mäkään tehnyt. 

Jos tietää, että ongelmat johtuu 90% itsestä ja olen hieman puolihuomaamatta pitkittänyt tiettyjen asioiden hoitoa ja antanut toiselle lupauksia, joita en kuitenkaan ole pystynyt pitämään. Syyt ovat olleet typeriä eli joko en ole jaksanut, saanut aikaiseksi tai vain viitsinyt. Ehkä pelollakin on ollut osuutta asiaan. Asiat ovat alkaneet noudattaa tiettyä kaavaa, joka on muuttunut tavaksi ja näin asiat ovat alkaneet menemään päin persettä. Huomaan yhtäkkiä, että asiat ovat todellakin huonosti. Aivan liian huonosti ja minä olen siihen syypää. Tajuan yhtäkkiä totuuden, joka tulee tietoisuuteen, kuin nyrkin isku suoraan naamaan. Yritän alkaa hoitaa asioita kuntoon. Tiedän, että olen auttamattomasti myöhässä, mutta toivo paremmasta on vielä syvällä sisimmässäni.. Ainakin jossain määrin.. En tiedä.

Usko omaan itseen on kuitenkin alkanut laskea. Olen aiheuttanut toimillani tai toisinsanoen toimettomuudellani hankalan tilanteen pelkästään jo itselleni, mutta myös koko parisuhteelleni. Olen vetäytynyt omaan rauhaan, olen kylmä ja huonon tuulinen. Tahdon miettiä asioita omassa rauhassa, vetäydyn kuoreeni ja en muista tai halua antaa läheisyyttä, koska mielessä on miehen päätös lähteä. Puhun myös useasti rumasti ja alentavasti. Tiedän, että se on väärin. Aina kun olen sanonut pahasti mietin mielessäni, että ei helvetti mikä kusipää olen. En siltikään saa suutani auki, jotta voisin pyytää anteeksi. Miksi toimin näin? Mieleni sotii myös omien sääntöjen ja periaatteiden rikkomisesta, eli siitä etten anna enää toisia mahdollisuuksia.. Mutta niin mä sitten menin tekemään.

En tiedä mitä tekisin. Olen eksynyt, enkä tiedä mihin mennä. Jatkaako yksin vai yhdessä? Ongelmani eivät heti katoa ja niiden hoitamiseen menee aikaa. Jaksaako mies odottaa? Onko se oikein joutua odottamaan? Silläkin uhalla, että ei ole varmuutta jatkosta. Entä jos asiat eivät tule ollenkaan kuntoon osaltani? Saanko motivaatiota vielä jatkaa? Tuntuu, että mahdollisuudet ovat olemattomat. Nähdäänkin vaan hetki illassa toisiamme. Mies tekee päivä työtä ja mä iltaa. Ja mä tarvitsen tilaa ja omaa rauhaa töiden jälkeen. Työni on hektistä ja stressaavaa. Pakko nollata päätä omassa rauhassa. Sitten mies meneekin nukkumaan ja se oli sit siinä. Seksin vähyys aiheuttaa myös kitkaa. Jos asiat eivät ole kunnossa, ei halujakaan juuri ole. Pitäisikö mies vain päästää tästä piinasta? Jatkaa yksin, niinkuin mut on tarkoitettu olemaan.. Yksin, aina. Suhteet yksi kerrallaan päättyy eroon. Aina mussa on samanlaisia tuttuja ongelmia, jotka tulee esiin jossain vaiheessa suhdetta. 

En tiedä miten asiat menevät aina näin päin persettä. Tai ehkä tiedän.. Toistan samoja kaavoja ja ajatusmalleja. Menetän kontrollin omasta käyttäytymisestäni, ajautuen kerta toisensa jälkeen samaan oravanpyörään. Näköjään sitä ei koskaan opi.. Tai sitten olen vain ansainnut kaiken.. Karman laki.. Kun on tehnyt aiemmin elämässään niin paljon pahoja asioita, että sen vuoksi asiat menevät nyt ja aina pieleen. Olen omilla valinnoillani tuominnut itseni elinkautiseen, ikuiseen pettymykseen, ikuiseen yksinäisyyteen. Olisi ne kortit voinut paremminkin jakaa, mutta turha sitä kai on vastaan pistää, jos kaikki on päätetty jo kauan aikaa sitten.. Vai onko kaikki vaan omassa päässäni? Ei se hitto voi olla niinkään.. Niin moni suhde on ajautunut eroon, mussa on palko olla jotain vialla tai sitten olen kirottu. No ei kai sentään. Tänään on kuitenkin ollut melko hyvä päivä. Se on positiivista.

Menen nyt nukkumaan ja jatkan syvällisiä pohdintoja sitten huomenna. Joskus nukuttu yö antaa uusia näkökulmia. Tälle päivälle on ajateltu ihan tarpeeksi. Kiitos ja hyvää yötä.