Suomessa on sananvapaus ja tänään tulen sitä todellakin käyttämään. Asiat eivät koskaan ole yksinkertaisia ja helppoja. Aina löytyy se toinenkin puoli. Tänään kiihdytään kuitenkin nollasta sataan, mutta tämä on vain mun mielipide.

Suoraan sanottuna v*tuttaa lukea uutisia ja katsoa Facebookissa jaettuja juttuja meidän nuorisosta. En tiedä mikä villitys tää on, että nuoriso häiriköi ja käyttäytyy, kuin mielipuolet. Katsoin Facebookissa jaetun videon ja tulin todella vihaiseksi. Siinä nuoriso porukka huuteli loukkaavia kommentteja vanhalle miehelle, joka ulkoilutti koiraansa. Nuoriso huuteli ja haukkui törkeästi miestä. Joku huusi, että kivitetään tai tapetaan se. Nuoriso seurasi miestä pitkän aikaa ja lopuksi alkoivat räkiä ja sylkeä miestä kohden. Nuoriso keskusteli videolla, ettei heillä ole mitään hätää, varmaankin kiinni jäämisestä oli puhe. Video oli kuitenkin ladattu kai YouTubeen, joten lähtihän se vauhdilla leviämään sosiaalisessa mediassa.

Itseäni ainakin tuollainen toiminta v*tuttaa ja hävettää. Millaisia nykyajan nuorisosta on tullut? Jotkut varmasti ovat hyvin käyttäytyviä, mutta näitä mätiä omenoita tuntuu olevan mukana. Vanhempien tulisi kiinnittää enemmän huomiota lapsiin ja keskustella asioista. Tehdä rajat selviksi ja opettaa, kuinka käyttäydytään. Jos vanhemmat saavat palautetta lapsestaan, niin voisivat hekin ottaa asiat vakavasti eikä selitellä, ettei meidän pieni ihana kultamussukka tee mitään pahaa. On varmasti myös vanhempia jotka yrittävät kaikkensa, mutta lapsi kapinoi rajusti. Ehkä lapsilla ja nuorilla on vain huono olla tai tämä on jokin muoti villitys. Voi olla, että ajat ovat muuttuneet ja nuorista on tullut tällaisia nulikoita. En tiedä, mutta kyllä huolestuttaa. Mielessä käy isänmaan toivot tai ehkä tarkemmin ajateltuna toivottomat. Nyt ollaan niin kovaa poikaa ja uhotaan, mutta entäpä, jos heidät joutuisikin laittaa sotatantereelle puolustamaan Suomea, niin miten kävisi? Siinä tulisi monella pojalla kuset housuun ja ikävä äitiä. Loppuisi uhoaminen. Voisi tuo nuoriso kunnioittaa vanhempia ihmisiä, jotka ovat mahdollisesti olleet siellä sodan keskellä puolustamassa meitä ja heitä (nykyajan nulikoita). Jippajei. Arvostus on kohdillaan. 

Toinen juttu sai myös vereni kiehumaan. Lueskelin taas kerran Facebookia ja eteeni osui juttu 8-vuotiaasta pojasta, joka oli joutunut nuoriso joukon pahoinpitelemäksi. Nuoriso oli arviolta yläkoulu ikäisiä. Siis mitä helvettiä? Yläkoulu ikäiset ja mahdollisesti jopa nuorempiakin, oli hakannut ja potkinut pientä poikaa. En ymmärrä. Väkivalta tuntuu lisääntyvän ja sitä esiintyy yhä nuoremmissa lapsissa. Jos lapsena aloittaa tuollaisen toimintamallin, ei se tuo hyvää tulevaisuutta. Tiedossa on varmasti ongelmia koulussa, kotona ja nuoruudessa ylipäänsä. Tulee mielenterveys ongelmia, joka johtaa erinäisiin ongelmiin. Ennemmin tai myöhemmin mukaan tulee alkoholi, ehkä huumeet, syrjäytyminen ja rikollisuus. Elämä on valmiiksi taputeltu. Saa tehdä paljon työtä, että saa asiansa ja elämänsä kuntoon. Mitä nykyajan nuorille voisi tehdä? Mikä auttaisi heitä muuttumaan? Mitä meidän ja heidän tulisi tehdä, että asiat muuttuisivat? Siinäpä vasta pulma. Ihmisten pitäisi ajatella ennen, kuin toimivat. Ajatella muutakin, kuin itseään. Ajatelle miten kyseinen tapahtuma vaikuttaa uhriin. Millaisia traumoja hän saa, entä hänen mahdolliset sisaruksena ja vanhempansa? Lapsi voi saada elinikäisiä traumoja. Eikä niitä traumoja paranneta vain pikku halauksella, niitä voidaan joutua hoitamaan hyvinkin pitkään. Avohoito voi muuttua osastohoidoksi ja mukaan voi tulla lumipallon kasvaessa sosiaalitoimi, jonka rattaa pyörivät raskaasti. Voi tulla sijoituksia ja päätöksiä, jotka muuttavat perhe-elämän kertaheitolla. Jossain vaiheessa nuori herää todellisuuteen ja huomaa elämänsä suistuneen raiteiltaan. Perhe on hajalla, on avioeroja, surua ja pahaa mieltä. Joku onneton perheenjäsen ei jaksa ja päättää päivänsä oman käden kautta. Oravanpyörä on valmis ja siinä pyörii sun elämän rippeet. 

Itsehän en lapsia saa ehkä niitä kyllä haluaisikaan. Muistan kuinka jo lapsena toivon, etten tulisi koskaan saamaan lapsia ja se toive onneksi kuultiin. Itselläni ajatuskin suvun jatkamisesta saa aikaan ahdistuksen. Ahdistuksen syy lienee hyvin pitkälti tässä. Mitä jos omasta lapsesta tulisi kapinoiva, huonosti käyttäytyvä nuori. Entä jos hän mokaa oikein kunnolla ja elää vielä aikuisenakin äidin nurkissa pummien rahaa, jotka sitten ryyppää. Välit ovat huonot, mutta sun on pakko auttaa, koska onhan hän sun lapsi. Ei ristus perkele. Ei kiitos. Mutta nostan kyllä hattua kaikille vanhemmille, jotka haluavat ja jaksavat lähteä tuohon koko elämän rumbaan mukaan. Tähän kuuluu myös erityislasten vanhemmat. Heidän elämänsä on rankkaa ja he tekevät kallisarvoista työtä. He antavat kaikkensa, jotta lapsi saisi hyvän elämän. Kunnioitan heitä suuresti, en ole kuitenkaan niin tunnekylmä, etten välittäisi. Itse en onneksi tule koskaan kokemaan äitiyttä ja hyvä niin. Tämä on valinta jonka tekee 'luonto' tai itse asianomainen. Itselläni 'luonto' hoito asian, muuten olisin suorittanut itse tarvittavat toimenpiteet varmistaakseni elämän ilman lapsia. Ei mulla muuta tänään.